Paperikissa

askarrellen omanlaista

3 tammikuun, 2016
by Pia
0 comments

Joulun muistelua

Niin vierähti joulukuu enkä saanut tänne yhtään postausta tehtyä. Kaikenlaista on tullut värkättyä, mutta kaikkea ei muista kuvata. Tässä kuitenkin yksi joulukuun askartelu – kierrätysmerkeissä.

Materiaaleina kuormalava, ruuveja ja jouluvalot.

Kuormalava_kuusi_2016

8 marraskuun, 2015
by Pia
0 comments

Perunarieskat

Aterialta jäi hieman perunamuusia ja siitähän voi tehdä vaikka perunarieskoja.

Reseptikuva_perunarieskat

Näiden nami-nami-leipästen ohje on tässä:

2,5 dl perunamuusia
0,5 tl suolaa
1 kananmuna
1 dl hiivaleipäjauhoja
1-1,5 dl ohrajauhoja

Sekoita kaikki ainekset kulhossa taikinaksi. Jaa taikina haluamasi kokosiin paloihin ja tee rieskat. Pistele haarukalla ennen uuniin laittamista ja paista 275 asteisessa uunissa. Paistoaika riippuu uunista ja perunarieskan koosta: isot n. 20 min, keskikokoiset n. 15 min ja pienet n. 10 min. Muista tarkkailla rieskojen väriä paiston aikana.

Nämä ovat todella herkullisia juuston kanssa.

3 marraskuun, 2015
by Pia
0 comments

Roskiksen tuunaus

Nyt siellä varmaan ajatellaan, että täällä on ihan pimahtanu nainen, kun roskiksia kuvailee. Wessa-rempan yhteydessä katselin kyllä kaupasta uutta roskista (tuo vanha sininen ei sopinut väritykseltään enää meidän uuteen wessaan), mutta en löytänyt sopivan kokoista ja muotoista roskista. Ja kun tuossa vanhassa roskiksessa ei mikään muu ärsyttänyt kuin väri, niin maalikauppaan vaan. Sieltä lähti mukaan mattamusta kilikalipurkki. Minulla itsellä on vielä niin vähän kokemusta kilikalimaalaamisesta, joten pyysin isäntää maalariksi. Näitä kun ei ollut enempää kuin tämä yksi, joten en halunnut pilata sitä. Ja aivan mahtava lopputulos – tykkään kovasti. On sopiva vanhalle paikalleen kokonsa ja muotonsa vuoksi sekä on nyt väritykseltäänkin sopiva.DIY_roskis

1 marraskuun, 2015
by Pia
0 comments

Vaahdotettu puolukkapuuro

Vast’ikään kuvailin kameralla syksyn satoa elikkäs puolukoita ja siitähän alkoi tehdä mieli puolukkapuuroa. Hyvää vaihtelua kaurapuurolle.

Reseptikuva_marjapuuro

Resepti tähän meidän perheen versioon.

0,5 l laimentamatonta puolukkamehua
0,5 l vettä
3 dl sokeria
2 dl mannaryynejä

Lisää ainekset kattilaan ja keitä sakeaksi puuroksi (noin 10 minuuttia). Siirrä puuro vatkauskulhoon ja jäähdytä. Kun puuro on täysin jäähtynyt, niin vatkaa se vaahdoksi.

Tämän voi nauttia perinteiseen tapaan maidon kera, mutta kannattaa kokeilla esimerkiksi turkkilaista jugurttiakin.

28 lokakuun, 2015
by Pia
0 comments

Mapin tuunaus

Tiedättehän ne mapit kaikista toimistoista? Ne muoviset – värejä kyllä löytyy useampaakin. En kuitenkaan haluaisi niitä kotitoimistooni lasisen oven taakse. Tässä pähkäillyt miten tuunaisi ja päädyin kokeilemaan tapetilla päällystämistä. Eikä vielä ole mitään tietoa siitä miten tulee kestämään, mutta ei kai sitä voikaan tietää ennen kuin kokeilee, vai mitä? Liimana käytin perus valkoista liimaa, joka tarttui kyllä ihan hyvin.

Etupuolelle ruskeaa kukkakuviota.

mappi_0101

Sisäpuolelle valkoista tapettia. Ja liiman kuivuttua etuosan reikien osalta tapetin leikkaus (ja juu – todellakin kannattaa odottaa, että tapetti ja liima ovat kuivia).mappi_0102

15 syyskuun, 2015
by Pia
0 comments

Paikka t-paitaan

Huomasin lempi t-paidassani pienen pienen reiän ja kun en sen takia halunnut paidastani vielä luopua, päätin paikata sen. Ja milläs muulla kuin sydän-kuviolla. Koskapa en itse virkkaa (ainakaan vielä), niin pyysin äitiäni tekemään minulle valkoisia virkattuja sydämiä. Yksi ei näyttänyt hyvältä, joten paidan helma sai kaksi sydäntä. Ja on muuten niin kivannäköinen, että lisään sydämiä varmaan paitoihin, joissa ei ole reikiäkään.

diy_tpaita

13 syyskuun, 2015
by Pia
0 comments

Kalenteri arc-systeemillä

Olin ajatellut jo pitempään tehdä itselle kalenterin, mutta en ollut varma miten sen ”sitoisin” – kirja- vai kierresidonnalla… Sitten näin juutuupissa useita videoita, joissa oli käytetty rengas-mallia. Ja kun löysin sellaisen rei’ittäjän myös suomalaisesta kaupasta, niin siitähän se ajatus sitten lähti.

Kannessa käytetty minun lempilukemista eli sarjakuvia, joka on sitten laminoitu kestävyyden lisäämiseksi. Kansi pysyy kassissa kiinni kuminauhalenksulla.

Kalenteri_01_2015Kumihaunaa somistamaan laitoin puisia sydännappeja. Sydänhän nyt on yksi mun lempikuvioista.Kalenteri_02_2015Kalenterin sisäsivut ovat myös itse tehtyjä. Koulun päättymisen jälkeen ei ole tullut Indesign-ohjelmaa käytettyä, joten ajattelin samalla harjoitella. Alla kuvassa koko vuoden kalenteri yhdellä sivulla.

Kalenteri_03_2015

Myös viikko-aukeamat on itse tehty. Tein pohjan niin, että en kirjoittanut ohjelmassa päiviä vaan sivut on tulostettu tyhjinä. Täydensin sitten kynällä päivien numerot. Tässä näkyy tarkemmin idea tuosta rinkula-systeemistä. Sivut rei’itetään siten, että ne ovat poistettavissa ja siirrettävissä. Eli on yhdistetty mappien ja kierresidonnan hyvät puolet.Kalenteri_04_2015Tässä vielä hieman tarkemmin miten paperit kiinnittyvät rinkulaan.Kalenteri_05_2015

Kalenteri on nyt ollut käytössä pari viikkoa ja ainakin tähän mennessä olen tykännyt tosi paljon.

7 syyskuun, 2015
by Pia
0 comments

Ilta-auringon kuvaamista

Yksi ilta yritin vangita punaisen ilta-auringon meidän portailat. Minulta löytyy kamerasta perusputki, joten ihan  niin kauniina en aurinkoa saanut vangittua tähän kuvaan kuin miltä se silmiini näytti. Mutta kauniin punainen se on tässäkin kuvassa.

Valokuva_03_2015

6 syyskuun, 2015
by Pia
0 comments

Graafinen taulu

Olen jo aikoja sitten ostanut Ikeasta kehyksen ja suunnitellut siihen ”jotain” graafista kuviota tauluksi. Nyt kun näin joku aika sitten tämän  Fazerin Lakritsin pussin (ostin ja napostelinkin), niin siitähän se ajatus sitten lähti. Tuo pussin graafinen ulkoasu on vaan yksinkertaisesti tosi hieno!

Fazerin lakritsi
Pakkaukset on suunnitellut helsinkiläinen designtoimisto Pentagon Design.

Tadaa… Mun taulu… Sisältää mun lempikuvion eli sydämen. Kehys siis Ikean Nyttja 18 x 24 cm valokuvakehys. Sydän kuvio leikattu Fiskarsin sydänleikkurilla tapetista.

Taulu_01_2015

Taulu pääsee luomaan lisäviihtyvyyttä työmaaalle.

Muoks! Valkoinenkin taulu piti värkkäillä. Tarkemmin näkyy facebookissa.